Sanoja kokemuksista -kurssin satoa

Muisto

Kävelin aamuista tietä innoissani eteenpäin. Tänään oli se kauan odotettu päivä. Vihdoin pääsisin Omenalaaksoon muitten ikäisteni seuraan oppimaan lukemaan luonnon merkkejä ja puhumaan lisää eläinten kieltä. Minua kyllä vähän jännitti mennä täysin uuteen paikkaan.

Mene metsätietä vain suoraan Luumupuulle. Niin oli äiti sanonut, mutta ei sitä Luumupuuta missään näkynyt. Aloin jo hermostua. En kuitenkaan heti ensimmäisenä päivänä halunnut myöhästyä.

- Anteeksi, osasitteko neuvoa minut Luumupuun luokse? yritin kysyä kohteliaasti kuuselta.

- Turha siltä on kysyä, ei se kuitenkaan vastaa, se on niin vanha ja ylpeä, kuului takaani ääni.

Käännähdin ja näin oravan viereisen männyn oksalla.

- Kulje vielä hetki eteenpäin, niin päädyt Luumupuulle, orava ystävällisesti ohjeisti.

Kiitin neuvosta ja jatkoin matkaa. Seuraavan mutkan jälkeen näinkin luumuja täynnä olevan Luumupuun, jonka luona oli monta ikäistäni lasta. Menin rohkeasti katsomaan, mitä he tekivät. Eräs lapsista otti luumun ja söi sen. Siinä samassa hän haihtui kuin tuhka tuuleen. Muut seurasivat esimerkkiä, ja lopulta olin yksin puun luona. Valitsin herkullisen näköisen luumun ja haukkasin sitä varovasti. Se maistui samaan aikaan piparkakkutaikinalta ja vadelmilta.

Yhtäkkiä tajusin olevani valtavan kokoisen puumajan luona. Minun täytyi olla Omenalaaksossa. Ympärilläni oli hirveästi lapsia. Minua ei jännittänyt enää lainkaan, tuntui vain hienolta. Samassa edessäpäin oleva aikuinen kiinnitti huomiomme, ja puheensorina laantui. Aikuinen toivotti meidät tervetulleiksi ja aloitti nimenhuudon. Kuuntelin korva tarkkana ja katsoin, kun jokainen huudettu kävi vuorollaan edessä. Yhtäkkiä kuulin kuinka minun nimeni sanottiin. Lähdin kulkemaan aikuista kohti. Minua ennen huudettu Sofia käveli vastaani käytävällä. Hän näytti oikein mukavalta. Olin niin innoissani, että sanoin hänelle:

- Eikö olekin kiva tulla Omenalaaksoon?

Hän hymyili minulle ja vastasi:

- On!

Siinä hän oli aivan oikeassa!

- Idap