Archive for November, 2016

Sanoja kokemuksista -kurssin satoa

Tuesday, November 1st, 2016

Muisto

Kävelin aamuista tietä innoissani eteenpäin. Tänään oli se kauan odotettu päivä. Vihdoin pääsisin Omenalaaksoon muitten ikäisteni seuraan oppimaan lukemaan luonnon merkkejä ja puhumaan lisää eläinten kieltä. Minua kyllä vähän jännitti mennä täysin uuteen paikkaan.

Mene metsätietä vain suoraan Luumupuulle. Niin oli äiti sanonut, mutta ei sitä Luumupuuta missään näkynyt. Aloin jo hermostua. En kuitenkaan heti ensimmäisenä päivänä halunnut myöhästyä.

- Anteeksi, osasitteko neuvoa minut Luumupuun luokse? yritin kysyä kohteliaasti kuuselta.

- Turha siltä on kysyä, ei se kuitenkaan vastaa, se on niin vanha ja ylpeä, kuului takaani ääni.

Käännähdin ja näin oravan viereisen männyn oksalla.

- Kulje vielä hetki eteenpäin, niin päädyt Luumupuulle, orava ystävällisesti ohjeisti.

Kiitin neuvosta ja jatkoin matkaa. Seuraavan mutkan jälkeen näinkin luumuja täynnä olevan Luumupuun, jonka luona oli monta ikäistäni lasta. Menin rohkeasti katsomaan, mitä he tekivät. Eräs lapsista otti luumun ja söi sen. Siinä samassa hän haihtui kuin tuhka tuuleen. Muut seurasivat esimerkkiä, ja lopulta olin yksin puun luona. Valitsin herkullisen näköisen luumun ja haukkasin sitä varovasti. Se maistui samaan aikaan piparkakkutaikinalta ja vadelmilta.

Yhtäkkiä tajusin olevani valtavan kokoisen puumajan luona. Minun täytyi olla Omenalaaksossa. Ympärilläni oli hirveästi lapsia. Minua ei jännittänyt enää lainkaan, tuntui vain hienolta. Samassa edessäpäin oleva aikuinen kiinnitti huomiomme, ja puheensorina laantui. Aikuinen toivotti meidät tervetulleiksi ja aloitti nimenhuudon. Kuuntelin korva tarkkana ja katsoin, kun jokainen huudettu kävi vuorollaan edessä. Yhtäkkiä kuulin kuinka minun nimeni sanottiin. Lähdin kulkemaan aikuista kohti. Minua ennen huudettu Sofia käveli vastaani käytävällä. Hän näytti oikein mukavalta. Olin niin innoissani, että sanoin hänelle:

- Eikö olekin kiva tulla Omenalaaksoon?

Hän hymyili minulle ja vastasi:

- On!

Siinä hän oli aivan oikeassa!

- Idap

Sanoja kokemuksista -kurssin satoa

Tuesday, November 1st, 2016

Järven yllä oli valkoista usvaa. Vesi oli mustaa, ja taivasta peittivät harmaat pilvet. Kumarruin veden ylle. Pohja näkyi vain rannassa, mutta sen jälkeen järvi syveni nopeasti.
Silloin jotain välähti syvemmällä vedessä. Kumarruin lähemmäs ja tähystin syvyyksiin. Se ei ollut vaikuttanut kalalta. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta pian vesi väreili, ja erotin välähdyksen vähän kauempaa. Odotin kiinnostuneena kolmatta kertaa. Halusin selvittää, mikä sen oli aiheuttanut. Uutta välähdystä ei kuitenkaan kuulunut.
Lakeuduin aivan pinnan lähelle ja liu´uin veteen. Se oli viileää, ja sai vaatteeni tuntumaan painavilta. Uin eteenpäin, ja etsin välähdyksen aikaansaajaa. Tummasta pohjasta ei kuitenkaan erottanut mitään. Järvellä oli hiljaista. En erottanu muuta kuin veden loiskeen itseäni vasten. Usva pyöri hitaasti ympärilläni.
Yhtäkkiä jokin kylmä ja limainen tarttui jalkaani, ja kiskoi minua kohti syvyyksiä. Suuni täyttyi vedestä yrittäessäni potkia itseäni irti. En saanut henkeä, ja pinta ajautui vain kauemmas. Epätoivoisesti yritin räpiköidä ylöspäin, mutta se, mikä minuun ikinä olikin tarttunut, oli vahvempi. Ote jalastani irtosi ja siirtyi käteeni. Sen lisäksi toiset limaiset sormet puristuivat toisen ranteeni ympärille. Tajusin olevani kasvotusten vihertäväihoisen vetehisen kanssa. Se piteli tiukasti kiinni käsistäni, enkä saanut niitä irti. Olennon kasvoissa oli ryppyjä, ja sillä oli mulkosilmät kuin kalalla.
En pystynyt enää pidättämään hengitystä. Avasin suuni, ja keuhkoihini tulvahi vettä. Tuijotin vetehistä silmiin. Sen kasvoilla ei ollut selkeää ilmettä mutta vaikutti siltä kuin se olisi hymyillyt. Viimeinen asia, jonka tajusin, oli hopeatieran välähdys olennon otsalla.
- Lume