Archive for March, 2016

Riimitellään Rap -kurssin satoa

Tuesday, March 22nd, 2016

Valopilkkui elämään

1.säkeistö

Uusi vuosi, pakkasta kolkyt,
paksut villasukat jalassa nyt, yo.
Uusi vuosi, en silti toivo et kesä ois,
koska se talvelta heti on pois.
On mulla Kuomat jalas,
ehkä se lapsuus palas.
Mannapuuroa,
leikitään kuuroa, yo.
Uusi vuosi, kylmää ja pimeää,
en tiedä tän laulun nimeää.
Uusi vuosi, Suomeen positiivisuutta,
se tois tännekin jotakin uutta.


Kertosäe:

Hei, mä oon kyllästyny tähän,
vois ihmiset nyt ees ajatella vähän.
On ihmisii monenlaisii,
on aikuisii on lapsii.
Aikuinen tai lapsi,
positiivisuuden hedelmii napsi.
Vaik talvel oltais jäässä,
tai vaik mitään ei ois päässä,
nyt säässä kun säässä,
rakkautta ihmisille jaetaan,
ja saadan heidät hymyilemään.
Nää hetket tuo valopilkkui elämään.
Hey, yo-o-o!
Valopilkkui elämään.
Hey, yo-o-o!


2. säkeistö

Positiivisuus tois hyvän mielen Pohjolaan,
yo, kylmyydest ain vaan valitetaan.
Jos saa hymyn toisen huulille,
saa sanoo hyvästit kylmille tuulille.
Ihmiset on negatiivisii kyl mä tiedän miksi,
kylmyys ja pimeys tekee negatiivisiksi.
No mut kohta alkaa hellittää,
yo, ei tarvi enää pitkään oottaa kesää.
No hei talvihan on mukavaa aikaa,
on sitä kuuluisaa talven taikaa.
Ei tarvi ain pakkasest valittaa, yo,
kunnon pakkasii vaan kerran vuodes saa.
Talvi-ilta, kuumaa keittoo ja kaakaoo,
yhdessä oloo, ei sen parempaa oo, hey!
Uusi vuosi, Suomen on hyvä alottaa,
luomaan uutta positiivist tunnelmaa, yo

Kertosäe

3. säkeistö

Tälle tarinalle opetus,
et saatais hyvä lopetus.
On maailmas pahaa,
mutta paljon hyvääkin,
ihmiset himoitsee rahaa,
mut on ystävyyttä syvääkin.
Pienillä teoil maailmaa parannetaan,
vanhusten ostoksii kannetaan, yo.

Ei tarvii ajatella negatiivisesti,
ei tarvii räyhää vaik kauan kesti.
Positiivisuuden viittaa kanna,
ja rakkautta anna, yo!

Kertosäe

(vohveli)

***
NEITO

1. Nainen maassa savuisessa saaressa / sirona, sirpaleisena naisena / Pehmeänä pölynä näet sen tuulessa / siinä samassa saaressa / ja ihan salassa / ja spiraalina tässä maailmassa / jonka raskas massa / on onnea kuvittamassa / ehkä vääristyneenä / näen / äänen väreinä / ja merenpinnan väreily / sekä silkkisen ihon pinnan särkyminen / en voi olla uskomatta näihin pyörteisiin / ihmisiin / ja ihaniin tunnelmiin

verse. Se tapahtui kaikki siellä / siinä saaressa mistä kukaan ei tiedä / vielä / eloon syntyy / olet sievä / x 2

2. Ei päästetä tästä onnesta irti vielä / ja silti siellä on suru suurin / ja silti tulit yli sen muurin / sun hiukses niin kevyesti nappasi se tuuli / ja mun suuni / on kostea kuin monsuuni / ja se yli suuri uuni, nyt paistaa mun kuuni / joka taivaalla niin suuri / ja juuri ja juuri, sain sun juuristasi kiinni / vain täällä pulppuaa kallein viini / pidetään tästä hetkestä kiinni / ja silti päästetään siitä irti / Nyt vajoaa maahan lasi viiniä / hei neito / tämä on fiiniä

verse. Se tapahtui kaikki siellä / siinä saaressa mistä kukaan ei tiedä / vielä / eloon syntyy / olet sievä / x 2

3. Meitä kaikkia eteenpäin vievä / väritykseltäsi niin viehättävä / kun sirona sirpaleisena naisena / astut saliin ja olet jo ilmassa / teidän arvonne / kevyt massa / taitaa olla nyt minun viini lasiini valumassa / vai olenko sittenkin raskaassa / olotilassa / en tiedä / vielä / olet vain niin helvetin sievä / ympäri tätä saarta minua vievä / en tiedä / en tiedä

4. Ja se kaikki on vaaleanpunaista / taivaallista / merellistä / sielullista / mun sielu onko se sun listalla / vai vain sun raskaan massan alla / ei tänne pääse halla / laula neito sievä / vääristyneellä äänellä / ei tarvitse viinin määrää enää säännöstellä / tällä saarella, savuisella, maukkaalla / olet pölyä, olet pölyä / puhunko muka hölyn pölyä / älä lämmitä / liian kuumaksi, ah / ah taas kaatuu se lasi viiniä / hei neito / tämä on liian fiiniä, yleellistä / yleistä ymmärrystä / kukapa ei sinua tähystä / tästä häkistä / hei neito / olet sievä / et saa sydäntäni viedä / vielä / ja silti tässä paikassa / josta kukaan ei tiedä / vielä / ja vain sinä voit olla noin helvetin sievä

verse. x 2

5. Ja kun herään / en enää tiedä / missä olin vielä / viime yönä / nyt vastaan tulee kaikki vain työnä / mä en myönnä / että se et ollut sinä / että se ei ollut sitä / mitä mä näin / että olinkin vain väärin päin / ja taas tähän todellisuuteen loukkuun jäin / älä sano ettei se ollut totta / mulle se kaikki oli totta / liian todellista / suloista ja kaunista / vaalenpunaista, pala taivasta / mä en suostu poistuu tästä unen laivasta / ei täs maailmas oo toista sun kaltaista / sievää unelmien naista / vaikka etsis kaikista maista / ei tuu toista sun kaltaista / sievää unelmien naista

Se tapahtui kaikki siellä / siinä saaressa mistä kukaan ei tiedä / vielä / eloon syntyy / olet sievä / x 2
Se tapahtui kaikki siellä / siinä saaressa mistä kukaan ei tiedä / vielä / aamu nousee


3 x olet sievä

(nuppu)

Rouva Kordofonin hotelli -kurssin satoa

Tuesday, March 22nd, 2016

Serefia aloittaa hieman ujosti: - Menin kerran metsään soittamaan viuluani. Oli täysikuu ja tähdet tuikkivat taivaalla. Soitin hieman surumielistä sävelmää. Yhtäkkiä tunsin että joku katsoi minua ja katsahdin ympärilleni. Huomasin vähän matkan päässä pienen karhunpennun. Lähdin kulkemaan hitaasti sen luo, etten säikyttäisi sitä. Pysähdyin sen viereen ja tunsin kuinka meidän välillemme syntyi jotain. Se oli taianomaista, kuin ystävyys. Serefia katsoo alas ja nielaisee. - Yhtäkkiä tunsin hengityksen niskassani. Ennen metsä oli ollut minulle vain ystävä, mutta nyt se paljasti myös pahan puolensa. Jäykistyin pelosta ja käännyin hitaasti ympäri. Parin sentin päässä minusta oli emokarhu joka näytti hampaitaan ja murisi. Tiesin että jos en tekisi jotain, olisin pian äitini luona taivaassa. Lähdin hitaasti perääntymään aivojeni lyödessä tyhjää kauhusta. Karhu tuli perässä muristen entistä kovemmin. Sitten kompastuin kantoon ja kaaduin selälleni maahan. Nyt karhu oli murisemassa ihan naamani edessä. Suljin silmäni ja ajattelin, että kaikki on mennyttä. Sitten metsästä kuului ryskettä ja huutoa. Sieltä juoksi poika joka huitoi kepillä ilmaa. Hän löi sillä karhuemoa ja se lähti rymistelemään metsään poikanen mukanaan. Tässä vaiheessa Serefia huohottaa ja hänen silmänsä kiiluvat. - Sillä hetkellä en osannut ajatella muuta kuin että tuo poika oli pelastanut minut. Syöksyin hänen kaulaansa ja halasin häntä pitkään. Vähän ajan päästä havahduin todellisuuteen ja pakotin itseni astumaan askeleen taaksepäin, vaikka olisin voinut pysyä siinä ikuisuuden. Serefia punastuu ja huokaa. - Katsoin poikaa tarkemmin ja miellyin häneen heti. Hän oli pitkä ja solakka ja hänellä oli syvät ruskeat silmät jotka hän oli suunnannut minuun. Kysyin hänen nimeään ja hän kertoi olevansa Alfie. Kerroin myös oman nimeni ja kiitin häntä pelastamisestani. Lähdimme kävelemään metsään ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Kävi ilmi, että hänkin soitti viulua. Soitimme yhdessä ja sitten hyvästelimme. Se yö muutti elämäni Serefia käpertyy tiukemmin vilttiinsä ja sulkee silmänsä autuaallisesti, mutta myös hieman surumielisesti. Hän antaa vuoronsa seuraavalle otukselle.

Adlit

***
Kuorsasin rauhassa mukavassa kolossa otushotellin kellarissa kun yhtäkkiä uneni keskeytti räsähdys jonka vain tarkkakuuloisimmat pystyivät kuulemaan ja ikävä kyllä minulla on todella tarkat korvat. Kömmin ulos kolostani unenpöppöröisenä. Minun oli lähdettävä katsomaan äänen lähdettä, muuten en nimittäin saisi unta koko loppuyönä. Kiipesin pölyisiä portaita pitkin ylös kellarista. Ne narisivat askelteni tahdissa vaikka yritin olla mahdollisimman hiljaaa jotten herättäisi muita. Avasin puuoven niin hiljaa kuin suinkin ja hiivin hämärään käytävään. Vain pienet yölamput hehkuivat himmeästi. Vilkaisin oven viereistä kaappikelloa, se raksutti keskiyötä. Vilkuilin tuohtuneena ympärilleni. Kuka hullu metelöisi tähän aikaan? Kun pian ei tapahtunut mitään ja olin jo kääntymässä takaisin kuulin käytävän päästä askelia, ne kuuluivat selvästi ja läheltä. Olento tai mikä lieneekin oli tulossa suoraan kohti. Nämä askeleet eivät voineet kuulua millekkään pikku hiirelle, ei ne kuuluivat varmasti jollekin isolle. Entä jos siellä oli karhu, tai vielä pahempaa! Roska-auton kuski raskaissa kengissä! Pakokauhun valtaamana hapuilin kellarin oven kahvaa, mutta tuloksetta. Lamput olivat himmenneet entisestään, tai sitten se vain tuntui siltä. Askeleet olivat jo muutaman metrin päässä kun yhtäkkiä törmäsin kaappikelloon rysähtäen. Miten se jo siinä oli? Sadattelin mielessäni. Olio oli varmasti jo lähellä. Sitten aivan minun vierestäni kuului yskähdys ja liekit valaisivat käytävää. Vilaukselta näin sen olennon ja tajusin kuka siinä seisoi. - Vesteri? kuiskasin varovasti. Vastaukseksi sain vain nolostuneen urahduksen. Vesteri sytytti taskulampun ja nyt näin hänet selvästi. Vesteriminilohikäärmeellä oli kädessään rikkinäisen juomalasin sirpaleita. - Mitä…Miten sinä täällä tähän aikaan liikut? Herätämme kohta koko talon! minä ällistelin. Samassa käytävän loputkin valot syttyivät ja rouva Kordofoni astui näkyville hiukset papilioteilla. - Vielä kun meluatte kovempaa niin koko talo herää! hän valitti. Hän katsoi tuimasti Vesteriä ja sitten hänen kädessään olevia lasinsirpaleita. - Vesteri, taidat olla selityksen velkaa, Kordofoni sanoi. Vesteri alkoi selittää hämillään ja nolona. Hän oli kärsinyt jo pitkään flunssasta ja siksi hiipinyt keittiöön hakemaan juotavaa. Lohikäärmeen flunssan kanssa ei nimittäin ole leikkimistä. Sitten hän oli pelästynyt nähtyään ihmissusi Hykimys Ihanuksen nuokkumassa pöydän ääressä ja kompastunut rikkoen lasin. Hykimys ei ollut herännyt meteliin ja niimpä hän jatkoi matkaa. Pian hän olikin jo tavannut minut. Rouva Kordofoni pyöritteli päätään ja toivotti meille hyvää yötä. Minäkin hyvästelin Vesterin ja kömmin takaisin kellariin. Oven takaa näin vielä kuinka valot sammuivat ja tuli hiljaista, lukuun ottamatta tasaista kuorsausta joka kuului keittiöstä. Käperryin tyytyväisenä kolooni ja vaivuin sikeään uneen.

Bertta

***

Mycelis oli otushotellin ovella, ja vilkutti vielä rouva Kordofonille. Hänellä oli jo ikävä kotia, ja kaikkea, mitä Möyzilässä on. Silti hänestä olisi haikeaa lähteä pois otushotellista. Niin paljon oli ehtinyt tapahtua… Mycelis meni hotellin parkkipaikalle hakemaan omaa helikopteriaan, kunnes muisti, että oli itse ollut helikopterina tullessaan. Mycelis muuttui helikopteriksi. Juuri ennen kuin hän oli lähtenyt lentoon, tuli Vesteri-minilohikäärme hänen luokseen, ja halasi vielä Mycelistä. Heistä oli tullut hotellissa hyviä ystäviä, kun he olivat joka aamu istuneet aamupalalla samassa pöydässä. Nyt Mycelis oli kuitenkin jo lähdössä kotiin, mutta hän oli luvannut tulla monta kertaa uudestaan otushotelliin! Mycelis nousi ilmaan. Hän nousi korkealle ja singahti nopeasti jonnekin kauas taivaalle, pilvien sekaan. Matkalla Mycelis ajatteli kaikkea, mitä hotellissa oli tapahtunut. Hän oli saanut uusia ystäviä, ollut rouva Kordofonin kanssa minikonsertissa, katsonut koko hotellin väen kanssa The Voice of Möykky-kilpailua, ja nyt se kaikki olisi jo ohi. Mycelis havahtui ajatuksistaan, kun hän kuuli vierestään Chocolilan lempeän ja iloisen äänen. Chocolila sanoi: -Voi Mycelis! Vihdoin sinä tulit! Kerrothan minulle kaiken matkastasi? -No, totta kai kerron! -Haluatko myös nähdä minun uuden elokuvani? -Joo… Siis MITÄ?! Mitä sinä sanoit? -Niin… Siis… Ööh… -Te teitte uuden elokuvan, ettekä kertoneet siitä! -Mycelis! Älä nyt mökötä! -En mä mökötä! -Mökötätpäs! Älä nyt… -Enpäs! Ainakaan paljoa… -Sä oot niin hassu! Mennään nyt sisälle, niin kerrot kaiken. -Joo. Mycelis kertoi kaiken matkastaan. Tai ainakin melkein kaiken. Chocolila oli innoissaan. -Minäkin haluan joskus sinne hotelliin. Sinun kanssasi! hän hihkaisi. Sitten he katsoivat Chocolilan uuden elokuvan. Siinä Chocolila oli pääosassa, mutta hänen vastanäyttelijänään oli Myceliksen mielestä hyvin ärsyttävä Lizine, jota Mycelis sanoo Lipeäkalaksi. Vaikka Mycelis oli sitä miltä, että elokuva oli hyvä, niin häntä vähän harmitti, ettei hän ollut siinä Lipeäkalan tilalla, tai ylipäätään mukana. -No, minulla oli varmasti paljon mukavampaa, hän ajatteli. Ja niin hänellä olikin, mutta nyt hän oli taas kotonaan! Omassa pienessä Möyzilässä!

Fansku

***

Piha kimmeltää täydenkuun valossa. Tumma metsä huokuu salaperäisyyttä aivan kuin aavistaen, että kohta tulisi tapahtumaan jotain. Selenia Saarni tuijottaa metsää lumoutuneena Otushotellin ikkunasta. Hän hiipii varovaisesti huoneen poikki nukkuvien vanhempiensa ohitse varoen natisevia lattialankkuja. Hän raottaa ovea, joka narahtaa hitusen, luo katseen vielä vanhempiinsa ja hypähtää tyhjälle käytävälle. Vihdoin, vihdoinkin olisi aika tehdä se, mitä Selenia on jo kauan halunnut tehdä, mennä metsään. Yhtäkkiä jossain narahtaa ovi. Selenia heittäytyy lattialle viereisen pöydän taakse. Vastapäisestä ovesta ulos astunut henkilö jähmettyy paikoilleen ja jää kuulostelemaan. Selenia pidättää hengitystään, kunnes huppuhiippailija lähtee liikkeelle. Huppuhiippailija lähtee seuraamaan metsänreunasta lähtevää polkua, joka näyttää katoavan puiden salaperäiseen siimekseen. Tähän asti on ollut hiljaista, mutta nyt jossakin huhuilee pöllö kolkosti: - Selenia, sinäkö se oletkin. Emme ole nähneet pitkään aikaan. Selenian tekee mieli vastata, mutta hän pitää suunsa kiinni. Samassa huppuhiippailija kääntyy, ja joku vetäisee Selenian jalasta, niin että hän kaatuu äänettömästi sammalelle. Selenian tekee mieli huutaa, mutta joku painaa kätensä hänen suulleen. Hetken kuluttua huppuhiippailija lähtee hiippailemaan eteenpäin ja katoaa kohta pimeyteen. - Körömölli! Selenia sopertaa, kun käsi lähtee hänen suultaan. - Minäpä minä, tämä vastaa. Metsä on hiljainen ja hämärä. Vain sieltä täältä pilkistää kuunsäde luoden kelmeää valoaan. Selenia ja Körömölli tallustavat hiljaisina polkua pitkin samaan suuntaan, minne huppuhiippailija juuri hetki sitten on kadonnut. - Katso! Körömölli sanoo varoittavasti. – Virvatulia, käännytään oikealle. He kääntyvät polulta oikealle ja kulkevat aavemaisessa hiljaisuudessa eteenpäin. - Kuule Körömölli, meniköhän huppuhiippailija oikeasti tähän suuntaan? Selenia rikkoo hiljaisuuden. - Körömölli? Selenia varmistaa pysähtyneeltä Körömölliltä. Silloin Selenialle valkenee, miksi Körömölli on niin hiljainen. Tämän jalat ovat uponneet polviaan myöten suohon ja niin ovat Seleniankin uppoamassa. - Enää puuttuvat keijukaiset, Selenia hengähtää muistellen vanhaa tapausta. - Tässä me olemme, kuuluu pieni ääni heidän yläpuoleltaan. - Älkää viekö Körömölliä! Selenia huutaa, mutta hänen äänensä hukkuu keijukaisten kikatteluun. Miten hän olikaan päätynyt jo toisen kerran elämässään tällaiseen tilanteeseen? Mitä hän tällä kertaa voisi tehdä? - Älkää koskeko heihin! kuuluu luja huuto. Paikalle marssii huppuhiippailija. Selenia ei voi kuin tuijottaa. Keijukaiset väistyvät tieltä ja katoavat yöhön. - Kuka sinä olet? Selenia kysyy. - Olen sinun veljesi, huppuhiippailija vastaa. Selenia ja Körömölli haukkovat henkeään. Samaan aikaan Otushotellissa on huomattu Selenian katoaminen. - Missä hän on? Selenian äiti huutaa kauhuissaan. - Luulenpa, että metsässä, Selenian isä toteaa ja alkaa kirjoittaa vihkoonsa jotain. Kuu paistaa taivaalla ja luo hopeista valoaan maan joka kolkkaan. Voisipa se kertoa Selenian vanhemmille, mitä on tapahtunut.

Idap

***

Piha kimmeltää täydenkuun valossa. Tumma metsä huokuu salaperäisyyttä aivan kuin aavistaen, että kohta tulisi tapahtumaan jotain. Selenia Saarni tuijottaa metsää lumoutuneena Otushotellin ikkunasta. Hän hiipii varovaisesti huoneen poikki nukkuvien vanhempiensa ohitse varoen natisevia lattialankkuja. Hän raottaa ovea, joka narahtaa hitusen, luo katseen vielä vanhempiinsa ja hypähtää tyhjälle käytävälle. Vihdoin, vihdoinkin olisi aika tehdä se, mitä Selenia on jo kauan halunnut tehdä, mennä metsään. Yhtäkkiä jossain narahtaa ovi. Selenia heittäytyy lattialle viereisen pöydän taakse. Vastapäisestä ovesta ulos astunut henkilö jähmettyy paikoilleen ja jää kuulostelemaan. Selenia pidättää hengitystään, kunnes huppuhiippailija lähtee liikkeelle. Huppuhiippailija lähtee seuraamaan metsänreunasta lähtevää polkua, joka näyttää katoavan puiden salaperäiseen siimekseen. Tähän asti on ollut hiljaista, mutta nyt jossakin huhuilee pöllö kolkosti: - Selenia, sinäkö se oletkin. Emme ole nähneet pitkään aikaan. Selenian tekee mieli vastata, mutta hän pitää suunsa kiinni. Samassa huppuhiippailija kääntyy, ja joku vetäisee Selenian jalasta, niin että hän kaatuu äänettömästi sammalelle. Selenian tekee mieli huutaa, mutta joku painaa kätensä hänen suulleen. Hetken kuluttua huppuhiippailija lähtee hiippailemaan eteenpäin ja katoaa kohta pimeyteen. - Körömölli! Selenia sopertaa, kun käsi lähtee hänen suultaan. - Minäpä minä, tämä vastaa. Metsä on hiljainen ja hämärä. Vain sieltä täältä pilkistää kuunsäde luoden kelmeää valoaan. Selenia ja Körömölli tallustavat hiljaisina polkua pitkin samaan suuntaan, minne huppuhiippailija juuri hetki sitten on kadonnut. - Katso! Körömölli sanoo varoittavasti. – Virvatulia, käännytään oikealle. He kääntyvät polulta oikealle ja kulkevat aavemaisessa hiljaisuudessa eteenpäin. - Kuule Körömölli, meniköhän huppuhiippailija oikeasti tähän suuntaan? Selenia rikkoo hiljaisuuden. - Körömölli? Selenia varmistaa pysähtyneeltä Körömölliltä. Silloin Selenialle valkenee, miksi Körömölli on niin hiljainen. Tämän jalat ovat uponneet polviaan myöten suohon ja niin ovat Seleniankin uppoamassa. - Enää puuttuvat keijukaiset, Selenia hengähtää muistellen vanhaa tapausta. - Tässä me olemme, kuuluu pieni ääni heidän yläpuoleltaan. - Älkää viekö Körömölliä! Selenia huutaa, mutta hänen äänensä hukkuu keijukaisten kikatteluun. Miten hän olikaan päätynyt jo toisen kerran elämässään tällaiseen tilanteeseen? Mitä hän tällä kertaa voisi tehdä? - Älkää koskeko heihin! kuuluu luja huuto. Paikalle marssii huppuhiippailija. Selenia ei voi kuin tuijottaa. Keijukaiset väistyvät tieltä ja katoavat yöhön. - Kuka sinä olet? Selenia kysyy. - Olen sinun veljesi, huppuhiippailija vastaa. Selenia ja Körömölli haukkovat henkeään. Samaan aikaan Otushotellissa on huomattu Selenian katoaminen. - Missä hän on? Selenian äiti huutaa kauhuissaan. - Luulenpa, että metsässä, Selenian isä toteaa ja alkaa kirjoittaa vihkoonsa jotain. Kuu paistaa taivaalla ja luo hopeista valoaan maan joka kolkkaan. Voisipa se kertoa Selenian vanhemmille, mitä on tapahtunut.

Idap

***

Moa Sixten yrittää nukkua hotellihuoneessaan, mutta ei saa unen päästä kiinni, sillä juuri kun hän on nukahtamaisillaan, hän kuulee käytävästä ääntä. “Kuka peijakas siellä oikein kolistelee? Ettäs kehtaakin häiritä minun - Moa Sixtenin unirauhaa!”, hän huutaa ärtyneenä, huomatessaan äänen jatkuvan. Moa Sixten nousee ärtyneenä sängystään ja lähtee etsimään äänen aiheuttajaa. Vaikka hän laivalla onkin tottunut kaikenlaisiin yöllisiin ääniin, hän ei voi sietää moista häiriköintiä hotellissa. Vaikkei hän olekaan kovin kokenut hotellissakävijä, hän ymmärtää hotellin ja laivan väliset laatutasoerot. Hän on varma, että joku tekee pilkkaa hänen kustannuksellaan. Ei sellainen ääni voi olla peräisin mistään muusta kuin ihmisestä - laahaava, kolahteleva ja epäsäännöllinen - ihan kuin joku kävelisi kömpelösti jalkojaan laahaten pitkin käytäviä. Ja välistä kuului sellaisia paukahduksia, että… Moa avaa varovasti oven. Siitä ei kuuluu hiiskaustakaan. Hän ottaa lanteeltaan roikkuvan köyden käteensä vanhasta tottumuksesta ja jatkaa matkaa. Ääni tuntuu laahautuvan kohti käytävän päätä ja alas vieviä portaita. Yhtäkkiä kuuluu hirveä ryminä ja kolina keskellä hiljaisuutta. Moa jatkaa matkaa lievästi säikähtäneenä. Kun hän pääsee portaikon yläpäähän, hän näkee alhaalla hahmon kävelevän vaivalloisesti eteenpäin. Moa kävelee varovasti portaat alas aina toiseksi alimmalle portaalle asti ja siinä hän nojaa hieman taaksepäin - ottaa vauhtia ja - hyppää hahmon niskaan. Hahmo horjahtaa voimattomana alas ja Moa tunkee kädessään olevan köysivyyhden henkilön suuhun. Sillon hän tajuaa, kenen päälle hän on hyökännyt. Hänen allaan oleva henkilö onkin Kaj, hänen piilottelemansa poika. Mitä ihmettä hän tekee keskellä yötä hotellin käytävällä metelöimässä jää toissijaiseksi, sillä nyt Moan on vietävä poika äkkiä takaisin huoneeseen piiloon. Matka takaisin huoneen luo käy hitaasti, sillä Kaj kompastelee unissaan jatkuvasti omiin jalkoihinsa. Yhtäkkiä alakerrasta kuuluu kolahdus ja vaimeaa sadattelua. Äänet saavat Moan hermostumaan ja hän nostaa Kajn selkäänsä ja yrittää sillä tavalla raahata pojan huoneeseensa. Sillä tavalla hän pääsee ainakin jonkun matkaa kuljettua, kun hän kuulee askeleiden lähestyvän häntä portaita ylöspäin. Moa ottaa pojasta paremmin kiinni ja pinkaisee varovaiseen juoksuun. Viimein hän pääse huoneen ovelle ja pujahtaa sisään. Huoneessa Moa ottaa vyyhden pojan suusta. Moa huomaa harmikseen, että poika on vielä tokkurassa ja päättää odottaa aamuun. Aamulla molemmat nukkuvat tavanomaista pidempään, mutta heti Moan herättyä hän herättää armotta myös huonekumppaninsa. “No, antaa kuulua! Mitä ihmettä sinä oikein hääräilit keskellä yötä keskellä hotellin käytäviä? Etkö tajua, että joku olisi voinut nähdä sinut? Etkö muka tiedä, että orpoja ei saa noin vain varastella lastenkodeista? Vai haluatko muka takaisin lastenkotiin? Tai vankilaan?”, Moa kyselee vastaheränneeltä toveriltaan. “En… En minä ole ollut yöllä huoneemme ulkopuolella.”, Kaj vastaa hämillään. “Mutta hei, näin yöllä tosi outoa unta. Olin nukkumassa, kun yhtäkkiä vihainen orpokodin hoitaja tuli kiskomaan minut sängystä ja raahaamaan minua käytävää pitkin. Sitten tapahtui jotakin ja en muista enempää.” “Jaahas, taidat harrastaa unissakävelyä, vai?”, hotellin johtajatar, rouva Kordofoni ilmestyy yhtäkkiä ovelle. Moa ja Kaj katsovat säikähtäneenä toisiaan. Salaisuus oli paljastunut. “Älkää huoliko. En minä kerro kenellekään. Oikeastaan olen kyllä aavistellut jotain tälläistä koko ajan.”, rouva Kordofoni sanoo lepytellen huomatessaan lasten ilmeet. “Voin tuoda teille ruoan tänne, jos haluatte.” “Voi, kyllä kiitos.”, vastaa Kaj. Moa katsoo ystäväänsä helpottuneena. Hän ei sitten koskaan jää sanattomaksi.

Tinja

Ilmoittautuminen #runogram-kurssille on alkanut!

Tuesday, March 8th, 2016

Sulkasadon loppukeväässä tarjolla on 30.3. alkava #runogram-kurssi, jolla etsitään tapoja tuoda runoutta sosiaaliseen mediaan. Maksuttomalle kurssille voi ilmoittautua kurssin esittelysivulta löytyvän lomakkeen kautta.

Mietityttääkö jokin?

Ole yhteydessä Nuoren Voiman Liiton koulutusihteeriin & kurssin vetäjään Veera Koivaaraan, veera.koivaara(at)nuorenvoimanliitto.fi
Tervetuloa mukaan!