Archive for November, 2014

Saaramaria Turtiaisen lukuvinkki

Tuesday, November 18th, 2014

Saaramaria Turtiainen on runoja kirjoittava suomen kielen opiskelija.


Arto Kivimäki: Antiikin taruja lapsille 3 – Merenkulkijat (Teos, 2014)

Olen kuullut huhuja, että antiikin taruissa on koko eurooppalainen mielenmaisema – että sieltä meidän kulttuurimme on kotoisin. Merenkulkijat-kirjaa lukiessa ajatus ei kuulosta kovin liioitellulta. Tutulta tämä kaikki tuntuu, enemmän tai vähemmän: fantastinen seikkailutarina, sankareita ja konnia, päätöntä rakkautta ja mustasukkaisuutta. “Argonauttien tarina eri muodoissaan on vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin enemmän kuin mikään muu fantasiaseikkailu”, sanotaankin kirjan jälkisanoissa.

On kuin näiden kansien väliin olisi upotettu tuhat kertomusta. Niistä keskeisimmässä Iason-nuorukainen lähtee Argo-laivalla noutamaan kultaista taljaa syöstäkseen vallasta setänsä Peliaan, joka on kaapannut Iasonin isän kuninkuuden. Mukanaan Iasonilla on joukko sankareita, viisikymmentä argonauttia, joiden kanssa hän purjehtii vaarasta toiseen ja selviää kiperistä tilanteista milloin tuurilla, milloin taidolla ja milloin jumalten suopeudella.

Maisemat ja juonenkäänteet vaihtuvat tiuhaan, ja esitellyksi tulee kunnon liuta antiikin mytologisia aineksia: tapaamme niin Herakleen, Akhilleuksen kuin Kirkenkin, puhumattakaan jumalista, joita vilahtelee esiin tuon tuostakin. Monipolvinen tarina saa lukijan pään aivan pyörälle. Sankareiden maailma on raaka ja monen henki halpa, mutta nurkan takaa pilkistää usein huumorikin.

Kaiken fantasiavyörytyksen keskellä ehkä koskettavin on intensiivisin tarina, Iasonin ja tämän pelastukseksi koituvan Medeia-neidon rakkaus. Medeia rakastuu Iasoniin jumalten juonen seurauksena, kun Eros ampuu häneen nuolensa. Siitä pitäen Medeian kohtalo riippuu Iasonista, ja hän toimii järjettömillä tavoilla tämän vuoksi. Tarina pakonomaisesta rakkaudesta, rakastuneen vihasta ja hylätyksi tulemisen pelosta on ihmisen näköinen, ja sen seurauksena antiikkinen mielenmaisema tuntuu ajankohtaiselta.

Ja silti, kaikesta tuttuudesta huolimatta, Merenkulkijoita lukiessa putoaa aivan uuteen, käsittämättömään todellisuuteen. Se maailma toimii täysin omalla logiikallaan. Siinä jumalten oikut ratkaisevat kaiken, matkakumppanit unohtuvat matkan varrelle, vaihtuvat äkkiä toisiin, rakkauden kohteet heittävät kuperkeikkaa ja mieli muuttuu yhtä äkkiä kuin tuulen suunta argonauttien matkalla. Ei kuulosta kovin tutulta – tai no.