Mitä kääntäminen on?

Susanna Sjömanin oppilaat pohtivat kääntämisen taitoa.
Se oli surullisin virke koskaan. Se sisälsi vain yhden lauseen, siten myös vain yhden verbin, ja yhden substantiivin. Englanninkielisenä ja alkuperäisenä se oli ollut mielestään mahtava ja loistava ja kaikkea mitä vain kuvitella voi.
Tiny white snowflakes, sprinkling in the air, are softly and slowly flowing down to the ground.
Kuinka kaunis ja pehmeä ja täydellinen virke se olikaan ollut. Ollut, kunnes oli tullut se tökerö kääntäjäntörppö ja vääntänyt sen kurjaakin kurjempaan nykymuotoonsa:
Sataa lunta.
Virkettä harmitti kovin. Se halusi olla kaunis ja soljuva, lyhyen ja ytimekkään sijaan. Nyt se tunsi itsensä lähinnä latteaksi. Niin kovin mielellään se olisi tahtonut olla pitkä ja monimuotoinen, kuten: Sekatavarakaupan suklaahyllystä löytyy monta herkullista suklaamakua, mikäli vain on silmät päässä, sekä valtavan suuri makeannälkä. Sellainen se olisi ollut oikein mielellään.
Virkettä harmitti niin paljon, että se varasti suklaavirkkeeltä muutaman sanan. Lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt sadevirkettä, sillä se ei kokenut olevansa enää oma itsensä. Se ei merkinnyt enää sitä mitä piti. Nyt siitä oli tullut seuraavanlainen:
Sekatavarakaupan suklaahyllystä sataa monta herkullista suklaamakua, mikäli vain on lunta päässä, sekä valtavan suuri makeannälkä.
Suklaavirke, raukka poloinen, tunsi itsensä varsin alastomaksi. Jäätyään ryöstön uhriksi, siitä oli jäljellä enää lyhyt, mitäänsanomaton pätkä: Löytyy silmät.
Lumisadevirkkeelle tuli huono omatunto varkaudesta. Se palautti varastamansa sanat suklaavirkkeelle ja itkeskeli sitten yksinään kurjaa kohtaloaan.
”Ei kukaan rakasta tällaista kurjaa sanaparia… Tällaisena olen ruma, kun taas kauniimpana en tarkoita sitä mitä minun pitäisi”, se valitti.
Silloin suklaavirke tuli ja sanoi:
”Älä itke lumisadevirke, sinulle vain sattui laiska kääntäjä. Kunnon kääntäjä olisi sisällyttänyt käännökseensä sekä sinun kauneutesi että merkityksesi.”
”Ai, no mitä minä nyt voin tehdä?” kysyi lumisadevirke.
”Etsitään sinulle kunnollinen kääntäjä. Sellainen joka tekee sinusta täydellisen.”
Ja eipä aikaakaan kun lumisadevirke saikin uuden muodon. Ylpeänä se esitteli kaikille uudistunutta itseään. Nyt sillä oli sekä merkitys että kaunis, soljuva ulkoasu:
Pienet, kauniit, kimmeltävät pumpulilumihiutaleet leijailevat pehmeästi ja hiljalleen alas maahan.
Sitä että tekstin sisältö kääntyy toiselle kielelle juuri sellaisena kuin se oli ennenkin. Merkitystä muuttamatta, tunnelmaa latistamatta.
Sitä kääntäminen on.
- Sopuli

Nimimerkki Sofian suomennokset katkelmasta Joan Aikenin kirjasta The Winter Sleepwalker (Jonathan Cape 1994) tarinasta nimeltä The Liquorice Tree. Kaksi eri tyyliharjoitusta:

Teksti 1:
Oli yks eläkeläinen, joka teki aina kaiken just samalla tavalla.
”No ei oo oikein vaihtoehtoi, ku on nii paljon duunii ja viel kaks penskaaki pitäis kasvattaa”, se marisi.
Niiden skidien nimet oli Mat ja Rod. Niiden mutsi oli juoppo ja faija vähän pihalla, se kerto nimittäin olevansa meren kuningas. Tän eläkeläisen kontolle jäi sit pitää skidit ruuassa ja silleen. Niiden mutsi kävi himassa aina joskus, mut eipä siitä silleen mitään hyötyä ollu.
Aina ihan sairaan aikasin se eläkeläinen sit nous ylös hoitaa niit hommiaan, jotka oli oikeestaan tosi turhia, ja kuunteli radiosta uutiset ja muuta skeidaa. Sit ku oli jo sillee kunnolla aamu nii se muija laitto niille penskoille safkaa.
”Ootte sit tarkkana, ku meette kouluun tänää, skidit”, se sano yhtenä aamuna. ”Radiossa ne sano että jotku marsilaiset on tyhjentäny eläintarhansa tänne meiän mestoille. Olisin tosi varuillani, jos olisin teiän housuissa.”
”Ai hä?”
Ne skidit ei yhtäkkii vetänykkää safkaa naamansa nii innokkaasti.
”Noemmätiiä, jotain dinosauruksii tai sellasii.” Muija näytti siltä ku sillä ei oikeesti olis ollu hajuukaan. ”Jostain ne marsilaiset on niitä saanu, mut nyt ne ei sit enää haluukaan niitä. Ne on sellasia tosi isoja, rumia joilla on sairaan pitkät nimet. Miksköhän ne kuvittelee et ne muka kuuluu tänne, en tiiä. Kertokaapa mulle.”

Teksti 2:
Vanharouva Abelsealla (o.s. Fischer), oli erittäin säännölliset työskentelyrutiinit.
”Niin on oltava”, hän sanoi, ”jotta kaikki päivittäiset velvollisuudet voi merkata tehdyksi ja että voin ylläpitää vastuutani kasvattajana.”
Kyseessä olevien kasvattien, jotka olivat sukulaisuussuhteeltaan rouva Abelsean (o.s Fischer) pojanpoikia, nimet olivat Matthew Benedict ja Roderick Bartholomew. Heidän biologinen äitinsä oli ammatiltaan ylemmän siivoojan apulainen kolmikerroksisessa, lähinnä erilaisia elintarvikkeita (esim. banaanit, rusinat ja kahvi) kuljettavassa rahtilaivassa, ja heidän isänsä oli menestyksekkään Meren Kuningas –nimisen sukellusveneyhtiön varatoimitusjohtaja. Rouva Abelsean (o.s. Fischer) oli asioiden näin ollessa hankkinut pojien huoltajuuden itselleen neliosaisella lomakkeella. Matthew Benedictin ja Roderick Bartholomew’un äiti tosin vieraili heidän luonaan vapaapäivinään. Vaihtelevien sääolosuhteiden, byrokratian sekä muiden vastaavankaltaisten syiden vuoksi hänen työvuoronsa saattoivat kuitenkin pidentyä niin, että ammattiliitoilta sateli vihaisia kirjeitä hänen työnantajalleen.
Joka aamu täsmälleen kello 07.05 rouva Abelsea (o.s Fischer) nousi ylös tammisesta sängystään (mitat 2,5 m x 1,6 m), laskeutui 18 porrasta alakertaan, meni ulos, nyökkäsi Venukselle, heilautti kättään kirkontornin (korkeus 48,2 m) ympärillä kierteleville mustavariksille (Corvus frugilegus) ja lypsi vuohen (Capra aegagrus hircus). Sen jälkeen hän ruokki kanat (Gallus gallus domesticus) kotimaisella luomuviljalla ja kuunteli uutislähetyksen radiostaan, joka oli merkkiä Sony XDR-S56DBP.

Kello 08.14 rouva Abelsea (o.s. Fischer) tarjoili pojanpojilleen Matthew Benedictille ja Roderick Bartolomew’lle aamiaista: kahdeksan minuuttia keitettyjä kananmunia sekä täysviljapaahtoleipiä.
”Teidän on kohdistettava huomionne ympäristöön, kun kävelette kouluun tänään”, hän sanoi eräänä aamuna, tarkalleen ottaen kello 08.27. ”Siitä kerrottiin tämän aamun uutisissa heti talous- ja urheiluosion jälkeen, ennen säätiedotusta. Tutkimus- ja kehityslaboratorio Marsin työntekijät pudottivat erän Gondwana- tutkimuksen pieleen menneitä kokeita kyläämme. Teidän on paras pitää fyysinen olemuksenne kaukana äsken mainitsemistani kohteista.”
”Anteeksi, voisitko selventää hieman?”
Sekä Matthew Benedict että Roderick Bartholomew laskivat haarukkansa ja veitsensä vierekkäin lautaselleen.
”Tutkimus meni pieleen, sillä tutkimuskohteissa ilmeni vakavia mutaatioita.” Rouva Abelsea (o.s. Fischer) puristi huulensa yhteen ja pudisti päätään hillitysti. ”Näyttäisi siltä, että hallituksen rahoitus Marsille on melko vähäistä, joten heidän täytyi keksiä jokin halvempi tapa päästä tutkimuspartikkeleista eroon. Python reticulatusia, hampaistoltaan kehittyneitä Quetzalcoatlus northropieja, polacanthuksia, ylimääräisiä ulokkeita kasvattaneita Tapirus terrestriseja, iguanodoneja, astrapotherioita ja Mammuthus – suvun jäseniä, muutaman esimerkin mainitakseni. Tunnen oloni hieman epäuskoiseksi tästä, kenen antamin valtuuksin he suorittavat tällaisen heitteillejätön? Onko teillä tähän vastausta?