Archive for June, 2012

Kurkistuksia fantasiamaailmaan

Monday, June 4th, 2012

Anna Elina Isoaron kurssilla astuttiin taikaportista fantasiamaailmaan. Tekstit ovat kurssilaisten kirjoittamia.


MITEN FANTASIAMAAILMAAN PÄÄSEE

Filion asteli hitaasti Seasun-ristelijän kantta pitkin. Olihan loma lohduttanut hieman, mutta hän ei yksinkertaisesti kyennyt olemaan onnellinen kaiken sen jälkeen, mitä hän oli joutunut kokemaan. Mutta nyt hän oli kaukana – tuhansien kilometrien päässä kotoa – ei – hän ei kuitenkaan voinut karistaa menetystä mielestään, se oli liian suuri unohdettavaksi. Hän joutui ajattelemaan sitä pienissä osissa, sillä se oli liian hirveä kestettäväksi yhdellä kertaa. Vaikka hän yritti ajatella jotain muuta, se palasi hänen mieleensä.

Kyllä hän yritti nauttia lomasta, mutta se ei vain onnistunut, eikä hänen mielestään sopinut kuvaan.

Turtana Filion nojautui kannen suojakaidetta vasten, ja nosti katsettaan nähdäkseen vilauksen horisonttiin painuvasta auringosta. Oranssina liekkimerenä hohtavan auringon kirkkaus muodosti vedenpintaa kauniin, säteilevän valojuovan. Valo väreili vedenpinnan lainehtiessa hitaasti kohti auringonlaskua. Lopulta aurinko katosi näkyvistä täysin.
Filion huokaisi väsymyksestä. Hänen silmänsä painuivat väkisinkin kiinni, mutta vielä hän jatkoi taistella unta vastaan. Hän hapuili käsillään jotain laivan kyljestä, kun kyynel putosi kämmensyrjälle. Hän ei huomannut itkevänsä. Eikä jälkeenpäin välittänytkään siitä. Sekunnit venyivät minuuteiksi, ja minuutit tunneiksi, kun hänen katseensa hapuili synkkää merenpohjaa.

Kansi oli jo tyhjentynyt muusta väestä, kun hän yhtäkkiä havahtui huomaten merenpinnassa jälleen oranssin valojuovan. Tämä tosin oli moninverroin kirkkaampi, hohtavampi ja kimmeltävämpi. Merenpinta kirkastui hetkessä niin, että siitä saattoi nähdä satojenkin metrien syvyyteen. Laiva lipui hiljalleen valojuovan ohi, mutta Filion liikkui kannella sitä mukaan, kun laiva oli liikkunut liian kauas mystisestä valosta. Aurinko oli painunut horisontin taa jo tunteja sitten, eikä Filion kyennyt näkemään valonlähdettä. Kun hän jälleen nojasi suojakaiteeseen valojuovan kohdalla, menetys iskeytyi hänen mieleensä voimakkaampana kuin koskaan ennen. Hänen silmänsä vettyivät jälleen, mutta siihen kyyneleet jäivätkin imeytymättöminä. Hänen silmissään sumeni, mutta valojuova paistoi kyyneltenkin läpi. Viimeiseksi hän tunsi lämpimän käden koskettavan otsaansa. Menetyksiin vaipuneena hän hätkähti hieman puristaen suojakaidetta sellaisella voimalle, että ennen pitkää hänen rystysensä muuttuivat valkoisiksi. Hän voihki, kun ote hiipui hiljalleen. Enää hän ei tuntenut suoja kaidetta edessään. Hänen päänsä roikkui kaiteen yli, kunnes hän lopulta horjahti väsyneesti eteenpäin, mutta nukahti samalla hetkellä, kun laiva äkkiä keikahti hieman oikealle – ja hän horjahti laidan yli.

Hän ei herännyt, vaikka paiskautui kyljelleen merenpintaan valojuovan kohdalla… ja katosi. Vesi värisi hetken. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, vedenpinta välähti sokaisevan kirkkaasti, ja kun se palautui ennalleen, Filion ja valojuova olivat poissa.

Kirjoittaja: Eragon

”Auuuu! Hemmetin pylväs!” ulisin hiljaa lyötyäni varpaani yläkerran käytävän pylvääseen. Kuulostelin hiljaa, oliko kukaan kuullut.  Äitipuoleni kuorsaus kuului tasaisena viereisen oven läpi. Isäni tuhisi hiljaa hänen vieressään. Huokaisin helpotuksesta, tiedän mitä olisi tapahtunut, jos äitipuoleni olisi herännyt; vielä toinen viikko ilman kunnon illallista. Irvistin jo pelkästä ajatuksesta.

Ehkä ei olisi pitänyt huutaa äitipuolelleni, että suksi suolle. Mutta vanha kääkkämäinen äitikorvikkeeni uskoo vakaasti Tohtori McBeen oppeihin. Ja Tohtori McBeen taas uskoo, että kirjojen lukeminen on pahasta tytöille. Varsinkin paksujen seikkailuromaanien lukeminen. Minkä minä sille voin, että minä en jaksa pikkutarkkaa kirjontaa, jota äitipuoleni rakastaa. Isäni sentään ymmärtää minua. Tai ainakin ennen ymmärsi. Niin tässä sitä nyt oltiin, hiipimässä pimeässä keittiöön, jotta kurniva mahani saisi jotain syötävää.

Käärin mekkoni helmat käteeni, jotta en kompastuisi portaissa. Tuhahdin. Yömekko, naurettavin vaatekappale, minkä tiedän. Ennen nukuin aina isän vanhassa isossa paidassa. Ennen, ennen. Kaikki oli paremmin ennen. Ennen kuin äiti kuoli. Kyynelet tulvivat silmiini ja kuivasin ne nopeasti. En tahtonut näyttää heikolle, en ole ikinä tahtonut.
Hapuilin portaitten alla olevasta kaapista kynttilää.

”Auuuu!” ulvahdin taas hiljaa. Käteni osui kynttilän sijaan paksuun kirjaan. Nostin kirjan silmientasolleni ja virnistin. Kirja oli sama kirja, minkä äitipuoleni oli minulta takavarikoinut neljä päivää sitten.

Kurottelin varpaillani ylähyllyltä kynttilää. Ylsin kynttilään ja laskin sen alas. Kynttilänjalka oli kaunis: pronssisessa jalassa kiemurteli monimutkaisia kuvioita.  Seurailin sormellani kiemuraista kohoumaa kun pahoinvoinninaalto pyyhkäisi ylitseni. Puristin kynttilänjalkaa niin lujaa, että sormiini alkoi sattua. Samassa tunsin, kuinka jalkani irtaantuivat kylmästä lattiastamme. Aloin kieppua lujaa. Värit sumenivat silmissäni. Kieppuminen hidastui. Tunsin taas kiinteän maan paljaitten jalkojeni alla. Avasin silmäni varovasti peläten, mitä tulisin näkemään ja puuskahdin järkytyksestä.

Kirjoittaja: Omppu


FANTASIAMAAILMAN KUVAUS ERI AISTEIN

Kävelin kapeaa hiekkapolkua pitkin. Polku johti metsään, joka ei näyttänyt aivan tavalliselta, sillä metsän ympärillä oli puusta tehty aita, jossa ei näyttänyt olevan porttia. Ohitin metsän, ja päädyin järven rantaan. Luulin hetken, että paikka olisi aivan tavallinen metsä, kunnes tunsin karvaisen kosketuksen selässäni.
- Iiik! kiljaisin ja hypähdin varmaan metrin ilmaan, tai siltä se varmaankin näytti. Kun käännyin, en nähnyt enää mitään.

” Jennifer, sinä vain kuvittelit”, ajattelin, mutta en uskonut itseäni. Lähdin jatkamaan matkaani. Kävelin pitkään metsän vierustaa, kunnes näin sammaleisen kallion, joka oli täynnä karvaisia olioita. Se näytti muurahaispesältä, mutta paljon isommalta.
- Au! Kiljaisin, kun astuin veitsen terävän kiven päälle. Huomasin vasta siinä vaiheessa meneväni ilman kenkiä. Tunsin kuinka monet tuhannet silmäparit kääntyivät suuntaani.
- Argh! huudahdin ja lähdin juoksemaan kohti rantaa, jossa olin seisoskellut hetki sitten. Näin melko lähellä pienen mökin. Juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Kun saavuin mökin ovelle, avasin oven melko äänekkäästi. Paiskautin oven kiinni perässäni.

- Huhuu, onko täällä ketään? huutelin. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten kuului:
- Nuori nainen, koputtaminen on kohteliasta. Sydämeni pysähtyi sekunnin murto-osaksi.
- A-anteeksi… mutisin. Kuulin läheneviä askelia, ja pian edessäni seisoi noin 50-vuotias parrakas mies.
- Seuraa minua, mies sanoi ja avasi ulko-oven. Astelimme ulkona havujen ja juurien päällä.
- Näetkö tuon valtavan rakennuksen tuolla vuorien päällä? Älä ikinä mene sinne, siellä on Walawan kylän päärakennus, joka kuhisee kauheuksia, mies selitti osoitellen vuoren päälaelle.
- Ja tuo tuolla on vihreä meri, älä koskekaan siihen veteen, sillä sitten muutut kylän yhdeksi asukkaaksi, mies selitti osoittaen päinvastaiseen suuntaan. Nyökytin päätäni hitaasti, ymmärryksen merkiksi. Jatkoimme matkaamme rauhallisesti, mutta reippaasti. Kylässä haju oli mitä epämiellyttävin, kuolleiden ruusujen ja saastuneen veden sekoitus. Ilmassa oli uhkaavan oloista usvaa, joka hyökyi päälle kuin raju tuuli. Ilma oli kolea, ja hieman sateinen. Kun saavuimme rautaiselle portille, mies sanoi:
- Tässä menee Walawan rajat. Koko aluetta ympäröi tämä rautainen aita, josta ei pääse läpi, yli, ali tai ohi.

Kirjoittaja: Viltsu


SIVU FANTASIAMAAILMAN YSTÄVÄKIRJASTA

NIMI: Meidän kuninkaallinen korkeutemme Ruusunen Rosa Rugosa Aurora Borealis

LAJI: Kohumissi

IKÄ: Teknisesti ottaen olen kuusitoistavuotias, mutta kerran päätin käydä kauneusunille ja nukuinkin vähän pitempään kuin oli tarkoitus, joten passini mukaan olen sata vuotta oikeaa ikääni vanhempi. Nukahtamiseni johtui siitä, että hyvää tarkoittava  kummitätini oli suostutellut minut pistämään sormeeni possunuharokotuksen ja sain siitä narkolepsian.

ASUINPAIKKA: Isukin hulppean Satukylässä sijaitsevan kartanon korkein torni, jonka seinillä minulla on menestyvä leikkokukkaviljelmä, joka pitää yli-innokkaat fanit kauempana.

ULKONÄKÖ: En ole nätti, olen uskomattoman, mielettömän, valtavan kaunis! Olen luonnollisesti aito blondi, jonka vartalo muistuttaa tiimalasia, eli olen aivan kuin Marilyn Monroe, joka on muuten aika uusi juttu minuun verrattuna.

LUONTEENPIIRTEET: No siis kauniit ihmisethän ovat aina hyviksiä, joten minäkin olen siis ilmiselvästi älykäs ja hyväsydäminen nuori neito, joka menee lopussa naimisiin lukion suosituimman pojan kanssa!

VAHVUUDET: No minähän osaan vaikka mitä! Minähän osaan…esimerkiksi, no tuota…ööö… Tuota noin… Minulla on mainiot unenlahjat!

HEIKKOUDET: Olen ikävä kyllä varsin sairaalloinen. Kärsin narkolepsiasta, jonka vuoksi olen usein väsynyt ja lisäksi minulla on ruusufinni ja vyöruusu.

SUOSIKKIPUUHAT: Tykkään antaa haastatteluja, kirjoittaa nimikirjoituksia, osoittaa suosiotani kansalle ja vastata rakkauskirjeisiin.

LEMPIRUOKA: Lempiruokani on ruusukaalikeitto

HAAVE: Tahtoisin tietysti mennä naimisiin ihanan prinssin kanssa, jolla on kallis amerikanrauta ja kunnon sixpack! Lisäksi tahtoisin saada onnellisen lopun ja kätevän pinkin älypuhelimen.

PELKO: Pelkään kovasti yhtä kummitädeistäni, jolla on haiseva hengitys. Kukaan perheessäni ei pidä hänestä. Syynä on joku vanha sukuriita, joka liittyy jotenkin joihinkin kultalautasiin.

ELÄMÄNOHJE: Jos elämä heittää kyynelsateen niskaasi, on parasta käyttää tyylikästä sateenvarjoa!
Kirjoittaja: Peppi