Tein laulun perhosesta -kurssin satoa

Johanna Venhon ohjaaman kurssin osallistujien tekstejä.
—————————–

Sä olit joskus pieni tyttö ja me leikittiin hiekkalaatikolla. Halusit välttämättä punaisen auton ja siispä mulle jäi sininen. En silloin koskaan aatellut, että me isoja joskus oltais, mutta nyt on vuodet vauhdilla ohi vierineet. Se hiekkalaatikko on tyhjä nyt, täynnä toisia lapsia. Me ollaan koulussa, vaan ei kohta enää. Sä olet miltei aikuinen nyt, ja me molemmat vasta lapsia. Sulla on tummat meikit ja synkät ajatukset. Minä kirkkaissa vaatteissani nyökyttelen ja esitän aina ymmärtäväni, vaan eihän sua voi täysin ymmärtää. Sä olet niin erilainen ja oon sulle tavallaan kateellinen. Vaan ajallaan mä huomaan, me silti yhteen kuulutaan. Me ollaan niin nuoria ja lähes aikuisia. Eikä maailma vielä tähän lopu, on paljon kohdattavaa. Me löydetään seikkailuja erikseen ja yhdessä. Muistetaan, kuinka joskus rakennettiin ikioma maa hiekasta. Eikä se valu hukkaan.

Nimimerkki: Sudensielu

————————

PAIKKANI ON TÄSSÄ

Siipipuoli kärpänen istuu lautasen reunalla, tahtoisi jo saada osansa. Milloin oikein tulee vuoro? Vai tuleeko ollenkaan? Minä en osaa vastata: odotan Pizza & Kebabin ulkopuolella, jono on hidas ja kilometrin pituinen. Mietin, miksei ystäväni tiedä, saako ruokaa vai ei. Tuonne me kaikki olemme menossa, viereinen ravintola on tyhjä.

Nimimerkki: Sirinä

————————

Postimies

Kalpeakasvoinen mies hapuilee avaimiaan kotiovella. Kädet käyvät vinhaan taskujen syvyyksiä, takin liepeiden salattuja kammioita. Miestä tutkii kymmenet nälkäiset silmäparit toisen kerroksen likaisista ikkunoista. Epätoivo repii ja kalvaa ahnaasti sisintä. Pisarat nousevat kaljun pinnalle kuin vuorovesi rantakallion harjalle. Valuvat punaisille kasvoille. Kirvelee silmiä. Mies tuskastuu. Silmät imevät hänestä elinvoimaa. Hän tietää jo seuraavan talonhallituksen kokouksen puheenaiheen. Onhan hän sentään puheenjohtaja. Vaan ei kauaa. Avaimet ovat häipyneet. Vaimo tulee töistä illemmalla. Rahaa ei ole tarpeeksi baariin. Ja naapurit vihaavat. Silmät nauravat miehelle. Hänen tuskalleen koska se ei kosketa heitä. Ei liikuta ei. Eipä tarvitse totakaan saatanan ketjupolttajaa kauaa kattella. En omista yhtäkään noista silmäpareista. Enkä tunne koko miestä Minä ainoastaa ruokin heidän postilaatikoitaan. Minä tulen kaistaleena valoa ovesi alta, siitä raosta, jota olet sukillasi yrittänyt peittää. Kilisytän koristekristalleja kutittelen kankaita, satiiniverhoja. Minä tulen. Kuulet sen portaista. Minä tulen ja kehotan sinua nostamaan peittoa korviin.

Nimimerkki: Tomiau

————————

On kuljettu lävitse ahtaan tunnelin, kohdattu sen pimeys, tultu valoon. On haukattu happea, jälkeen tuon tukehtumisen tunteen, melkein jo luulin, etten palaa enää, palaa elävien kirjoihin.

Nimimerkki: Laura

————————

Minun taloni

Minun taloni on suuri
kalliolla
taivasalla
meren päällä
maan alla

Kellari sikin sokin
pölyttyneitä päiväkirjan sivuja
sokkeloisia kujia
joihin kukaan ei haluaisi eksyä
julisteita
Hanoita ja Bon Jovia
nimmareita, Reckless Lovea
rumpukapuloita ja synkkiä kuvia

Keskellä taloa maalaiskeittiö
valkosipulia ja vaaleat kaapit
oliiviöljyä ja oliivia
viiniä ja sisäfileetä

Olohuoneessa suuri sohva
piano ja triangeli
salin pöytä ja tulisija
jossa voimme lämmittää käsiämme

kolme makuuhuonetta jos kyllästyn mieheeni
yksi vieraille ja yksi itselleni
valkokangas ja valokuvia
elämäni teatteria

Yläkerta on aurinko ja nauru
Keskipisteenä suklaapehmiskone
prinsessalakanat ja suuret vaatekaapit
kattoikkunasta tuikkivat tähdet
Joka yö kun niitä katsomme

Joka kerroksesta
Johtaa salakäytävä
kellariin
josta muihin kerroksiin
käytävät kynttilän liekeillä
esi-isien muotokuvia
Sähkökitaran sointia

Minun on pilvilinnani
pohjamutani
laiskanlinnani
elämänsuolani
- elämäntuojani.

Nimimerkki: Ennimo

————————

Eräs talo

se on keskellä kaikkia.
talo.
talo täynnä odotusta, verannalla jo
tuntuu mahanpohjassa.
kun pieni vaahtera pihassa koskettaa vienosti puuseinää.

talo on orava,
pieni.
(eihän se muuten mahtuisi keskelle kaikkea)
talo hymyilee leveän ujosti, kääntää kasvonsa kohti keltaista.
monet kävelevät talon ohi sunnuntaiaamuisin ajatellen: “juku, asuisinpa tuolla”
oven avatessa talo tuoksuu rakkauden postulaatioilta, aamun ensimmäisiltä tunneilta,
kaikelta hyvältä ja suloisen sokealta.
eikä siellä lue missään: asiaton oleskelu kielletty.
muy bien amigo!

talo hymisee tyytyväisenä kun takkaan sytytetään tuli ja lämpö polttelee kurkussa
tai kun seinistä kimpoaa superbassopallo ja seinät hytkyvät
fiilistellen.

teekuppi hyrisee ja puhelee orionista-
keittiön tuoksu on kirsikoita,
syksyn ensimmäisiä.

rationaalisesti romanttiset rantautumiset ovat tuttuja talolle.
makuuhuoneen ovi vähän turhankin raollaan,
sisään siitä! tule jo, tule tule!

eutanasia huutaa olohuoneessa,
draamakyyneleitä valuen.
pilaillenko vain?
ja vaikka kiellettiin,
piilottaa likaiset bokserinsa maton alle.

talo on nymfi,
kaipuu,
aito hymy,
salaisia sanoja,
kosketus,
kissa,
vailla koiran uskollisuutta.
talo on äidin syli,
koti.

talo on keskellä kaikkia.

Nimimerkki: Jojo

————————

Älä jätä kenkiä eteiseen

Lattioita tässä kuuraan.
Vieraita en ehdi vastaanottaa.
Vieraita jotka kuitenkin tulevat
hipihiljaa ja koputtamatta.

Jos tulet tänne
luuta lentää nurkkaan, lupaan
mutta älä jätä kenkiä eteiseen!
Jos tulet, tule kokonaan.

Pieni puutalo
narisee varisee
jalkojesi juureen.
Maistuupa paperilta.

Nimimerkki: Sirinä

————————

Talossani

I

Ilmaan imeytynyt suola
on lahottanut luuni
kun merituuli huokaa,
minä vapisen.

Kulmista köytetty maahan,
etten hyppäisi kotini kielekkeeltä:
lentäisin maistamaan merta.

II

Katso kristalli-ikkunoita,
käännä kättäni, avaa nariseva oveni
kutita, kutita!

Paisko ovia puolestani,
pudota sydämeni parvekkeelta
anna omasi minulle
– minä suojaan sen.

III

Jykevä rakkauteni on saarella
sen suuret lankut ja veistetty katto,
olen katsonut kultaani kaipaus savuisessa nielussani
sylkenyt ilmaan salamerkkejä.

Köydet repeilevät, meri huutaa

kallistunut olevaisuuteni kaatuu
– ympärilläni sataa,
kellun sateessa.
Vapaana uin kohti saarta,
sitä kalastajanmökkiä
ja minä kuulen
kuinka se vihdoinkin hymyilee.

Nimimerkki: Sateesta

————————

Sinä

Aurinko on polttanut hiuksesi harmaaksi tuhkaksi.
Suolavesi on uurtanut kuolleita jokia kasvoihisi.

olet itkenyt verkkokalvosi vereslihalle,
kasannut kyyneleet varastoon silmiesi alle.

Hauraat luusi tärisevät
et jaksaisi enää seisoa.
Mutta et luovuta,
tänään on elämä.

Posteljooni hymyili sinulle.

Hiljaa, mielessäsi leijuu sininen ajatus:
mikään päivä ei ole loputon
katsoa nyt taivaalle
ymmärtää lintujen lento.

Nimimerkki: Roosa

————————

Talo

Vihreät tapetit ovat käärineet värinää väliinsä.
Kissamainen katse taittuu niiden läpi terävänä,
tuuli heijaa minua
edestakaisin.
Pumpulisena pölypilvenä lepään vanhan hetekan
takana ja polttava halu
Vangita
Raapii höttöiseen kudokseeni käytäväänsä.
En kuule pihaustakaan,
Sellainen hajottaisi koko rakennelman.
Makuuhuoneen seinät narisevat, ja seinäpaperi huitoo hädissään:

Auttakaa, kohta jotain jo Putoaa.

Nimimerkki: cvalda

————————

sanoit nesteen virtaavan suonissasi niin kovaa
ettet kuullut ajatuksiasi
ja mustan veren valtaavan sinut
pahalla voimallaan

halusit sen pois itsestäsi, mutta

mikä meni vikaan?

se veri mikä ranteistasi tuli
se oli punaista

Nimimerkki: Suvi

————————

Puen ylleni villatakin, joka tuoksuu hunajalta. Hengitän syvään vaaleaa aamua ja kosteita sateenpisaroita. Jalkani tallaavat yli kuluneitten punaisten ruohonkorsien, yli kukkaniittyjen ja vihreiden marmoristen talojen. Kivet kutittavat jalkapohjaani, kun saavun meren rantaan. Silitän veden pintaa, se lepää oranssinvärisenä. Tuuli seikkailee veden pinnalla, se koskettaa sitä tehden siihen pieniä kuvioita. Vesi tuoksuu ihanalta, kuin vasta kukkaanpuhjenneelta ruusulta. Aurinko tervehtii minua valollaan, mutta valo tuntuu jotenkin kylmemmältä kuin ennen. Valo on kuin rikkimennyt suudelma, jonka takia sydämeni palaa loppuun. Minä pyydän, älä riisu sydäntäni, vaan päästä se varovasti irti, anna sen sekoittua rantahiekkaan ja anna ajan kuluttaa se pois. Ympärilläni lentää sinisiä, kiiltäviä perhosia. Ne hymyilevät minulle katkeransuloisesti.

Nimimerkki: Emilia

————————

Rangaistus

Raotan silmiäni unesta. Huomaan makaavani ilman paitaa kylmällä pinnalla. Nousen istumaan ja katselen ympärilleni. Kaikkialla on pimeää. Nähtävästi siiven tyngät ovat edelleen selässäni, tunnen sulkien hipovan selkääni. Yhtäkkiä lapaluitani viiltää kipu.

Hätkähdän, kipu yltyy sietämättömäksi. Puristan käteni nyrkkiin purren huultani. Siiven tyngät alkavat kasvaa ja terävät reunat repivät ihoni rikki. Huudan kivusta. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin. Siivet raapivat ihoani. Suolaiset kyyneleet valuvat suuhuni saaden sen kuivaksi. Hengitän raskaasti, yrittäen saada sen tasoittumaan.

Pian tunnen niiden taas kasvavan, mustat, terävät ja veren tahrimat sulat hipaisevat kylminä olkapäätäni saaden jo valmiiksi tärisevän kehoni kananlihalle. Puristan silmäni kiinni ja huudan kaatuen maahan. “Auttakaa..joku..kuka tahansa..” Hengittäminen raastaa kehoani, yritän saada tarpeeksi happea nyyhkäyksieni välistä. Siivet ovat eivät kasva enää, silti sietämätön kipu viiltää niissä. Liikautan niitä varovasti, yksi piikeistä raapaisee olkapäätäni. Nostan tärisevät käteni koskettaakseni niitä, sulat ovat kylmät ja sileät, mustat ja vieraat, vihaan niitä. Vedän siivet käsien avulla suppuun, painan pääni polviin ja itken. “Ottakaa ne pois, ottakaa ne pois! En halua niitä!” Kuulen itseni huutavan. Tuntuu kuin ääni tulisi jostain hyvin kaukaa. Yhtäkkiä tunnen jonkun koskettavan hellästi siipeäni. Nostan varovasti kasvoni. Kirkas valo sokaisee minua, siristän silmiäni. “Älä pelkää, en anna niiden tuhota sinua,” lempeä ääni sanoo ja nostaa leukani. “Ne sattuvat vain aluksi, pian et edes huomakaan niitä.”

“En halua elää niiden kanssa, ne painavat ja raapivat minua. Minua pelottaa, pyydän..ota ne pois..” “Älä pelkää, en voi ottaa niitä pois, se on sinun rangaistuksesi.” Sanat viiltävät sydäntäni, en halua kuulla, en ole tehnyt mtiään väärää..”Opit kyllä elämään rangaistuksesi kanssa, niinkuin kaikkien muidenkin täytyy.” ääni sanoi ja kirkkaus alkoi hälvetä. “Ei, ei älä mene! Älä jätä minua!” huudan, mutta valo oli jo poissa. Puren huultani, kyyneleet eivät olleet kaukana turvonneissa silmissäni. Vedän jalat koukkuun ja painoin pään polviin, minua paleli, kumma kyllä itku paransi tuskaani.

Vähitellen..ikuisesti..rangaistuksenani..

Nimimerkki: Papou-fruit

————————

Maailma

Kuolemanväsymys,
mielen tylsyys
ja kadonnut rauha

Lakannut kiinnostus,
välinpitämättömyyden muuri
ja tuijotettavana oma napa

Turvattomuus,
kalvava pelko
ja ahdasmielisyyden kaista

Ne tulevat yhdeksi ja se on tämä maailma
Kylmä tuli käristää jokaista sisästä
Kuiva sade tippuu taivaalta
mutta ei se erotu poskilla kyynelten joukosta

Nimimerkki: Sanni

————————

LUMESTA

Talvella maailma on kuin värityskirjan tyhjä sivu. Kesän väriloisto on niin erilainen kuin talvi hillityssä puvussaan! Ihmiset ja muuttolinnut pakenevat lämpimään, harmaavarpusten jäädessä pohjoiseen. Ja pääskysten palatessa he ovat yhtä harmaita kuin ennenkin.

Nimimerkki: Pitsi

————————

Olen talo kukkulalla
metsän siimeksessä

ei ole ovikelloa
eikä polkua
viitoitettua

sinun täytyy itse
uskaltaa minulle
puhua

Puutarhassa eivät
kuki kukat

mutta uskallahan
astua sisälle

siellä olet
uteliaampi uuteen

Kaikki he eksyvät

löytävät meille

Tarjotaan kakkua
ja kahvia

päiväykset
saattaa olla viikon
vanhoja

takassa palaa tuli
ja pääasia

olen
lämminhenkinen

Eikä nyt suinkaan
unohdeta:

on talossa vintti
pimeänä

Mira Orko

————————

Hiekkaisen tien varrella, tummien puiden varjossa, kylpee auringon valossa, vanha talo.

Siinä ei ole mikään kohdallaan.

Kulmat ei ole suoria.

Kaarteet eivät ole kaarevia.

Ja silti kaikki on ihan kohdallaan.

Ikkunat on maalattu sinisiksi ja vihreiksi.

Ne taittavat valon avaraan eteisen maisemaan.

Missä tavarat on siististi paikoillaan.

Ulko-ovi on auki ja eteinen lämmin ja valoisa.

Sen pidemmälle ei kuitenkaan pääse kuin muutama.

Seuraavat ovet on tiukasti lukossa.

Eteiseenkin kuitenkin kuulee basson jyskytyksen.

Se tärisyttää seiniä, tuntuu luuytimessä.

Sisempien seinien välistä kaikuu sellon riipaisevaa ääntä.

Sydäntä repivää ja rakastettavaa.

Talo on siinä.

Varmaan kauan.

Se ei karkaa.

Ei näytä, että pelkää.

Se seisoo varmana jalustallaan.

Kukaan kun ei huomaa…

Halkeamia perustuksissa…

Ja niitä takapihan ikkunoita,

Jotka ovat rikkoutuneet.

Mutta haittaako se,

Niistähän pääsee vain auringon valo sisään.

Nimimerkki: Jäätelöpallo

————————