Harri István Mäen lukuvinkki


Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

suomentanut Pekka Markkula

John Books Oy, 1981

 

 

– No niin, tämä on teidän ensimmäinen päivänne uudella, tuntemattomalla planeetalla, jatkoi Eddien uusi ääni. – Muistakaapa siis pukeutua lämpimästi ja älkääkä sitten leikkikö ilkeitten mulkosilmäisten hirviöitten kanssa.

Douglas Adamsin (1952–2001) hulvattoman sci-fiburleskin löysin 1981 Tampereen Akateemisen hyllyltä ja se teki vaikutuksen jo kannellaan, jossa olla möllötti kaksi jättikokoista limaa erittävää etanaa Valkoisen talon edessä. Aivan ufokansi, ajattelin ja tartuin pokkarin takakansitekstiin ahmien: Älä hätäile! Maapallo tuhotaan tänään.

Särmää! Otin kirjan ja istahdin hyllyjen väliin lattialle lukemaan löytöäni. Nauraessa kulahti fysiikan kaksoistunti sekä osa matikan tuntia (kätevää). Ostin kirjan muitta mutkitta enkä ole (onneksi) vieläkään toipunut lukukokemuksesta. Todisteena Adamsin vasaraniskusta hyllystäni löytyy lukemattomia versioita romaanista eri kielillä, eri versioina. Myönnän: olen höpönä Linnunradan käsikirja liftareille opukseen.

Kirjasta tuli teini-iästä lähtien vakiomatkalukemistoni, lopulta se oli eräänlainen talismaani. Tai turvalelu. En ole matkustanut Israeliin tai Turkuun, en edes lähipizzeriaan ilman, että olkalaukussani taivaltaisi Linnunradan käsikirja liftareille. Näinkin voi käydä. Kirjasta tulee matkakaverisi, mutta kukapa ei haluaisi lähteä liftari Ford Prefectin seurassa tutustumaan Linnunratamme ihmeisiin, vaikka kotiplaneettasi räjäyttäisi Hyperavaruuden suunnittelutoimiston hölmö ja läpeensä kehnoja runoja kirjoittava vogoni?

– Sa roikotat mua tuskassain kuin taudinlyömä kurttumöykkiäinen / Sulle tahdon antaa lempeni ma palavaisen ja ostaa kioskilta kerrospurilaisen.

Tähän suureen runouteen ei ole mitään lisättävää. Sääli niitä liftarirukkia, jotka vogonit pakottavat runokuuntelutuoleihin. Reilu ilveily jatkuu seikkailun vuoristoratamutkissa holtittoman riemullisesti. Ja millaisia olentoja vogonit ovatkaan!

Jos haluat saada kyydin vogoneilta unohda koko juttu. He ovat yksi Linnunradan epämiellyttävimmistä roduista - eivät suoranaisesti ilkeitä, mutta äreitä, pikkutarkkoja, tunkeilevia ja paatuneita. He eivät tekisi elettäkään pelastaakseen isoäitinsä traalilaisen sontiaismolottajapedon kynsistä ennen, kuin ovat saaneet asianmukaiset allekirjoitetut määräykset kolmena kappaleena, jotka on lähetetty hyväksyttäväksi, palautettu, lähetetty tarkastettavaksi, lausuntokierrokselle, hukattu, löydetty, alistettu kansanäänestykseen ja kompostoitu lopuksi kolmen kuukauden ajan ja käytetty uusiovessapaperin valmistukseen.

1989 seisoin ensimmäisellä interrail-matkallani Tukholman salmiakkikuvioisella Sergel Torgilla. Ihmisiä vilisi. Kaikilla oli kiirus. Minulla ei. Ilmassa leijui seikkailun tuntu. Yhdessä nurkkauksessa musisoi hengellisiä höpinöitä iäkäs fru Tant hammondilla kuin planeettamme pauhaisi viimeistä päiväänsä. Oli siis matkaajan hyvä hetki istahtaa alas, laskea pieni reppu selästä ja napata luettavaksi umpimähkään huolellisesti muovitetusta mielikirjastani joku aukeama.

Maan asukkaat, pyydämme hetken hiljaisuutta. Täällä puhuu Hyperavaruuden suunnittelutoimiston edustaja. Linnunradan parannusohjelman mukaisesti on tehtävänämme rakentaa aurinkokuntanne halki avaruuden pikatie. Valitettavasti planeettanne on raivattava rakennustöiden tieltä. Toimitus kestää hieman alle kaksi minuuttia. Kiitos.

Seuraavan kerran avasin käsikirjan illalla Helsingöriin suuntaavan junan ravintolavaunussa.

– Aiotko ottaa tuon robotin matkaan? Ford kysyi ja katsoi inhoten Marvinia, joka kyhjötti omituisessa mykkyrässä nurkassa pienen palmun alla.

– Ai jaa, tarkoitat vainoharhaista androidiamme? hän vastasi. – Jep, otetaan mukaan.

– Mutta mitä ihmeen hyötyä sinulle on maanisdepressiivisestä robotista?

– Ja sinä kuvittelet, että sinulla on ongelmia, Marvin sanoi synkkänä kuin ruumista puhutteleva hautajaisvieras. – Mitä sinä tekisit jos sinä olisit maanisdepressiivinen robotti?

Erittäin hyvä kysymys!

Marvin on maailmankaikkeuden järkevin ja masentunein olento, mekaaninen murjotuskone, jonka seuraa aina ajoittain hirveästi kaipaa (ja ajoittain ei). Käsikirjan kaikilla poskettomilla olennoilla on uteliaisuus ymmärtää itseään ja saada vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen. Ja kuten kaikki maailmankirjallisuuden huiput, antaa Douglas Adamskin oman selityksensä supertietokone Syvä Mietteen äänellä:

– Hyvä on, Syvä Miete sanoi. – Vastaus suureen kysymykseen…

– Niin…!

– Elämästä, Kaikkeudesta ja Kaikesta… Syvä Miete lausui.

– Niin…!

– On… Syvä Miete piti pienen tauon.

– Niin…

– On…

– Niin… !!!…?

– Neljäkymmentäkaksi, Syvä Miete sanoi äärettömän juhlallisesti ja peruuttamattomasti.

Enkä enää muista, koska tolkuton hörötykseni päättyi, ei ehkä koskaan. Miksi ylipäätään lopettaa? Syvän Mietteen vastauksen tulkinta on lukijalle avain tai koodi upouuteen elämänpiiriin.

Liftaaja: nosta sähköinen peukalo ylös, tunge olkalaukkuusi Linnunradan käsikirja liftareille sekä pyyhe (tulet huomaamaan, että se on tuiki tarpeellinen) ja tee matka maailman ääriin! Voi olla, ettet enää kaipaa takaisin Maapallollemme…

 

Comments are closed.