Taika Martikaisen lukuvinkki

Rauha S. Virtanen: Joulukuusivarkaus

WSOY 1970

Rauha S. Virtanen kirjoitti kymmeniä vuosia sitten pienen kirjan joulusta. Vaikka niin ehkä voisikin luulla, ei kyseessä ole mikään perinteinen joulutarina, pipariopas tai kertomus suvun yhteisistä joulutraditioista. Tätä kirjaa voisi nimittää erilaiseksi joulusaduksi. Joulun myyttiä yhtä aikaa revitään alas ja puretaan auki, eikä kuitenkaan tuomita niitä, joille se on tärkeä tai jopa pyhä asia.

Erilaisten näkökulmien sulauttaminen yhteen kirjaan onnistuu kertomalla tarina kuuden eri nuoren näkökulmasta. Teos kuvaa, miten erilainen joulu on eri ihmisille, kuinka toinen saa lahjoja niin paljon, ettei tiedä mitä niillä tekisi samaan aikaan, kun toisen on varastettava joulukuusi. Ennen kaikkea teos kertoo siitä, mitä tarinan nuoret ajattelevat itsestään, toisistaan ja ympärille pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän avautuvasta maailmasta. Heidän joulunsa ovat keskenään hyvin erilaisia, ja niiden avulla heijastetaan myös nuorten elämänkatsomuksien ja -tilanteiden välisiä suuriakin eroja. Joulukuusivarkautta voi halutessaan kutsua poliittiseksi nuortenkirjaksi, mutta aivan yhtä perusteltua on sanoa, ettei se sitä ole. Se ei tuputa mitään ajattelutapaa, vaan liputtaa pikemminkin moniarvoisuuden puolesta.

Itse luin kirjan ensimmäisen kerran jo ala-asteella, mutta tässä tapauksessa ensimmäinen kerta ei suinkaan ollut viimeinen! Olen monesti jälkikäteen miettinyt, kuinka vähästä olikaan kiinni, että kirja ylipäätään lähti mukanani kirjastosta. Oli joulunalusaika, tai ehkä vasta marraskuun loppu, mutta joka tapauksessa illat pimenivät aikaisin, eikä ollut luntakaan antamassa valoa. Etsin kirjastosta jo ennakkoon ihanan paksuja lomakirjoja, joita löytyikin melkein enemmän kuin jaksoin kantaa. Juuri kun olin raahaamassa painavaa saalistani lainaustiskiä kohti, putosi hyllystä eteeni aivan pieni, kapea kirja. Ensin ajattelin vain nostaa kirjan takaisin hyllyyn, mutta koska se oli niin ohut ja kevyt, ja vaikutti nimeä myöten kiinnostavalta, otinkin sen mukaani. Tämä päätös osoittautui hyväksi jo samana päivänä, sillä aloin lukea kirjaa heti iltapalalla.

Syy, jonka takia alun perin lainasin kirjan, sen vähäinen sivumäärä, on yksi Joulukuusivarkauden merkittävimmistä hyvistä puolista. Se on kirja, jota voi lukea iltapalalla, hammaspesulla, tai bussissa matkalla kouluun. Se sopii kuin nakutettuna luettavaksi joulunaluskokeiden lomassa, kun on niin kiire, että paksuista kirjoista voi vain haaveilla, eikä se silti ole mitenkään kepeä tai huono, vaan samaan aikaan kipeä ja hauska, todellinen ja oudosti sadunomainenkin.

On sanottu, että mikäli kirjailija aina lyhentäisi jo valmista kirjaansa, niin että siitä tulisi puolet aiottua lyhyempi, siitä tulisi myös puolet parempi. Joulukuusivarkaudessa tämä on tehty - kaikessa pienuudessaankin teos on suuri kirja minulle. Se ei ole klassikko, eikä siitä sellaista tuleekaan, tai edes kirjailijansa pääteos. Se on vähäsivuinen sattumaputoaja, mutta jos sen antaa pudota ennakkoluulottomaan mieleen, huomaa saavansa lahjaksi ajatuksia, jotka on ajateltava ainakin pari kertaa.

Minä poimin Joulukuusivarkauden, kun se putosi eteeni, ja olen varma, ettei se ollut viimeinen kerta, kun tämän ”joulusadun” voi löytää lattialta. Jos se putoaa sinun eteesi, neuvon lämpimästi, että otat sen mukaasi!

Taika Martikainen

Taika kuuluu Nuoren Voiman Liiton nuorten sanataideryhmään

Comments are closed.