Maria Hämeen-Anttilan lukuvinkki

Philip Pullman: Kultainen kompassi

Tammi 1996, suom. Helene Bützow

Universumien tomu -trilogian aloittava Kultainen kompassi on yksi miltei pyhän statuksen saaneista asukkaista kirjahyllyssäni. Fantasiaromaani kertoo Lyra-nimisen orpotytön kasvusta ja seikkailuista läpi erilaisten maailmojen. Se on täydellinen luettavaksi yhä uudelleen ja uudelleen. Jokainen lukukerta on täysin erilainen: lapsena kirjasta saamani ulottuvuudet ovat toisia kuin ne, jotka olen myöhemmin aikuisena lukijana löytänyt. Silti jokainen lukukerta on tuntunut minusta yhtä mielenkiintoiselta.

Pullman upottaa lukijan maailmaansa varsin kokonaisvaltaisesti. Juonen laajuudesta huolimatta kokonaisuuden ymmärtää selkeästi – tai ainakin siihen asti, kunnes seuraavalla lukukerralla huomaa uuden yksityiskohdan, joka kääntää mielikuvan tarinasta päälaelleen. Tarinassa on vahvoja filosofisia piirteitä, jotka usein havaitsee vasta, kun teoksen lukemisesta on jo kulunut aikaa. Kirja ei päästä otteestaan; se vaatii huomiota, eikä lukija pääse siitä irti, ennen kuin on saanut rauhan mieleensä pyörimään jääneiltä kysymyksiltä.

Fantasiamaailma yhdistää olemassaolevia paikkoja satumaisuuteen, mikä elävöittää tarinaa. Oxfordissa opiskellut Pullman on sijoittanut kaupungin myös kirjoihinsa. Olen vaeltanut kyseisen kaupungin kaduilla pohtien, mikä teoksessa on Pullmanin mielikuvituksen tuotetta ja minkä voin löytää kivettyjä katuja ja vanhoja rakennuksia ohittaessani. Olen täysin kirjan maailman koukussa etenkin nyt, kun teoksen viimeisimmästä lukukerrasta on kulunut vain muutamia viikkoja ja olen matkustamassa Oxfordin maisemiin.

Osa kirjan taikaa ovat hahmot, joihin on todella helppo samaistua. Jokainen lukija voi nähdä itsensä jossakin teoksen hahmossa. Runsas määrä ihastuttavia sivuhahmoja lisää kiehtovuutta. Kirjan hahmot saavat lukijan vihaamaan, rakastamaan, haukkomaan henkeään ja mutisemaan lukiessaan ”älä tee sitä, pöljä”. Lyra saa trilogian alussa omakseen kultaisen kompassin, aletiometrin, joka voi vastata mihin tahansa sille esitettyyn kysymykseen. Tämän esineen avulla – ja sen vuoksi – Lyra päätyy seikkailuun, joka ensimmäisessä osassa vie hänet pohjoiseen pelastamaan kaapattuja lapsia.

Lienee turhaa suositella Kultaisen kompassin jälkeen luettavaksi sarjan seuraavaa osaa, Salaperäistä veistä, sillä ensimmäisen osan jälkeen se on miltei pakko saada käsiinsä, eikä tarina tunnu täydeltä ennen kuin on lukenut myös kolmannen ja viimeisen osan, Maagisen kaukoputken. Sitten, mikäli lukija ihastuu teoksiin yhtä paljon kuin minä, on trilogian lukeminen aloitettava uudelleen alusta (tai vaihtoehtoisesti siirryttävä lukemaan trilogiaan liittyvää Lyran Oxford -teosta). Voin vain olla kiitollinen siitä, ettei kirjariippuvaisuudella ole terveysvaikutuksia!

- Maria Hämeen-Anttila

Comments are closed.