Archive for May, 2007

Rakkausrunon ABC -kurssin satoa

Wednesday, May 23rd, 2007

Rakkausrunon ABC -kurssin osallistujien tekstejä. Lisää runoja tulossa sivuille lähiaikoina.

DIMPLE LALA (intialainen tyttö kirjasta Sopivasti sekaisin)

Punainen sari
sen silkkisen pehmeät kankaat
tekotimantteja
Otsalla bindi
ja mustat hiukset aaltoillen taustalla
Ne ovat minun valttini.

Mutta sinä,
sinä viillät vain sydämeeni kanjonia
ja se syvenee päivä päivältä
Sen sisällä virtaa veri hyväillen tuota syvää muodostelmaa,
monien tunteiden jokilaaksoa

Katson kenkiäsi kuistillani ja huomaan:
en olekkaan yksin.

-Anna-Julia Palokangas

Valonsäde pitsiverhon läpi
Pehmeä hahmosi
Käännän päätäni
Raota silmiäsi, haluan nähdä ne.
Mutta silmäsi sälekaihtimet pysyvät kiinni
Suolainen maku tulvahtaa suuhuni
kuin raudan leikkiä ihmisessä
En muista eilistä, kaikki oli kuin unta.
petollista
petollista
Muistan vain viinilasit
ja nyt
-tahdon nähdä smaragdit vielä kerran

-Anna-Julia Palokangas

Mesikämmenten aamuhetki

Raukea aamu.
Kotiluolamme hiljaisuus.
Nuoren auringon uninen valo.
Tuoksusi leijuu ilmassa.
Silittelet hiuksiani ja puraiset huultani.
Herään.
Lämmin peitto verhoaa pehmeät ruumiimme
kuin ensilumi karhunpesän,
kiedot sen ensilumen ympärillemme tiukemmin
ja kuiskit hunajaa korvaani.
Otat minut mielihyvästä muristen karhunsyleilyysi
ja sylikkäin vaivumme talviuneen.
Unessani jaamme elämämme mustikkamaat.

-nimetön

Sanoit, että unohtaisin.
Niinä öinä, joina saavuit kotiin
väsyneenä, päissäsi, tyhjä sydän kylmänä,
se aavistus jo raapi oveani.
Niinä päivinä, joina saavuin kotiin
rasittuneena, kyllästyneenä, kaikkeni antaneena,
se hiipi makuuhuoneeseeni.
Lähdin kerran, viisi,
viimeisen kerran kuumeessa, suoraan terveyskeskukseen,
painaen punertuvaa hihaa tekoasi vasten.
Teit sen rakkautesi merkiksi,
epätoivoisesti tahdoit, etten unohtaisi.
Lensit mustan taivaan vaahtoavaan kitaan taskut täynnä kiviä.
Silloin tiesin, etten unohtaisi.

-nimetön

Jeanne d’Arc

Minä hyökkään tulena ja tappurana,
ärsytettynä koirana teitä viheliäisiä brittejä vastaan
Orleansin neitsyt, Pyhän Mikaelin suojeluksessa
vakavilla syytöksillänne ette haarniskaani läpäise
olen vapauden lohikäärme, viheliäs ja oikukas,
voimakkaiden suomujen haltija
Jeanne d’Arc, rauhattomien aikojen lähettiläs

mukanani kannan ranskalaisten ahdinkoa, minun kansani
punaisena kytevää raivoa
lipusta teen valepuvun, pidikkeestä peitsen, syöksen itseni
joukkojenne läpi, voimalla omiani suuremmalla
tyttörukka, vilkas mieli

ilmestykset suhisevat korviini arvoitukset,
silmiini neulovat he tulevaisuuden lankaa
Jumalani, auta, miksi minut hylkäsit

polttavalla roviolla henkeeni pihisen
viimeiset sanat ja lopulliset riimit:
Seinen joesta laulaen
muistakaa tuhkaa minunkin

-Senni Laukkanen

Mautonta miten äkkiä
voi ihminen kääntää selkänsä toiselle
raapaista pintaa toisen elämästä
ja silti jättää ikuiset arvet
sinun sormenjälkesi ihollani ovat polttomerkityt

Tummansinisinä hohtavat verkkokalvoni
eivät halua muistaa, ei minun huoneeni tahdo
levittää mielikuvaa
the end

Jokapäiväinen tieto ja tiedostaminen
sinun tuoksustasi, syntymämerkistä, käden painosta minun kädessäni
naurat itsesi aivokuorelleni ilakoimaan minun surullani, häpeälläni
minä hymyilen lujempaa, silmät sirrissä todella yritän

aavekipuna muistuttamassa
on muistoihin niitattu kuvasi

-Senni Laukkanen

Maatessani maalla
Tarkastelen täydellisintä
Nenän suoraa pintaa
Valkoista sileää kaulaa
Kiharoita, jotka tyydyttäisivät Apollonkin
Huulia, jotka liikkuvat kuten minun
Silmiä, jotka kyynelehtivät silloin kun minunkin

Tällä maalla
Rakastan haurasta todellisuutta
Auringottomuudessa
Sillä se mitä rakastan
Katoaa jos käännyn

Ja kaiku kertoo
Hyvästi

-Ruttu

Istun hölmönä lattialla tänään ja huomenna. Otan paperin ja kynän.
Piirrän paperille viivan, viiva saa nyt leikkiä olevansa aika, joka
näyttää ihmiseltä, peikolta.

- Tai oikeastaan pelkältä hännältä, ja se oli oikeastaan lopussa se häntä.

Kerron itselleni ääneen. Peikko tai peikon häntä alussa, mutta mikä lopussa?

Nyt piirrän hassun vahvistetun ympyrän ja siihen päälle ohuemman.
Sormus.

Ajattelin kaiken paperille ja viimeisenä laitoin pienen viivan
pystysuoraan ja kirjoitin siihen meidän nimet.
Aikaviiva paperilla.

________

-Inka

Minä… ja se vähän pienempi minä.
*Tässä tulee Kaarlo Karhu portaita alas pää edellä - Pum, pum, pum*
Pienen tytön jäljessä.
Jos olisin pieni vielä?
Juoksisin portaissa, …ylös ja alas
Nallea mukanani roikottaen. (pum pum pum)

*Oli miten oli, nyt hän on alakerrassa ja valmis esiteltäväksi.*

“Mä oon vauvamöhkövantti! Äiti kato!”
“Mitä jos menisit jo nukkumaan, pikku kullanmuru.”

*Hän nyökkäsi ja meni ovesta ja hetken kuluttua kuulin kuinka… Pum pum pum.
Nalle Puhia vietiin yläkertaan hänen perässään.*

-Inka

Pieni merenneito

Sininen kevät,
maa jalkojesi alla
kutsuu valkeille rannoille.
Minä ylistän kalliota
kukkaniittyjen loistoa.
En kaipaa enää aniliinimerta.

Minun kyyneleistäni
on syntynyt vankilani
toiveitten kuohuva meri.

-Pipsa

Taivaanrannan maalari

Taiteilit sinisen tähden
korvani alle.
Silitit hiljaa
oranssia hiuksiini.

keltaiset roiskeet
muodostivat perhosia seiniin

Lähdit
auringon maalatessa sateenkaaria.
Vain haalistunut tähtesi
ja harmaat jalanjälkesi
jäivät taivaanrantaan.

-Pipsa